Hauskaa on myös

kun mamma pisulenkillä unohtuu juttelemaan naapurin emännän kanssa ja vieressä on oja täynnä mustaa haisevaa mutaa. Lähtiessä oli mukana kaunis keltainen karvakasa ja mukaan kotiin tuli musta haiseva löntys. Nauru tuli vasta myöhemmin.

Krista

koira ja lapset

Minulla on 5-vuotias saksanpaimenkoira, jonka kanssa kävin pentukurssin ja tottelevaisuuskoulutuksessa. Se ostettiin kennelistä, jossa pennut saivat olla pikkulasten kanssa. Tänä aikana on syntynyt 4 uutta lapsenlasta, ja kaikkiin on koira saanut rauhassa tutustua ja merkata ne laumaan. Koko ajan koiran täytyy tietää paikkansa lauman alimpana, eikä se lapsille isottelekaan.

Sussarini ei saa yleensä oikeaa eläimen luuta, vaan nahkaisia puruluita. Jokin aika sitten annoin sille hirvenpaistista jääneen luun, ja silloin se eka kerran murisi minulle, kun otin luun välillä pois. Olin ensin hyvin loukkantunut, mutta sitten aloin miettiä kasvatuskysymyksiä. Kai koirallakin on jonkinlainen murrosikä.
Olisi mukava saada kuulla muiden koirallisten tai koirista tietävien kokemuksia ja neuvoja.

Minunkin hauvani rakastaa mutakylpyjä, ja osaan jo metsälenkillä varoa haisevimpia mutaojia. Päästän sen kyllä ilakoimaan puhtaammissa lätäköissä ja tietysti meressä ja järvessä. Suihkutuksen ja pesun kautta vaan sisälle.
Koira on siinäkin mielessä hyvä, että se vie minut säännöllissti lenkille ainakin kaksi kertaa päivässä, satoi tai paistoi.

Aniara

En ole ammattilainen

Minulla on aina ollut koira. Milloin isompia milloin pieniä.

Tuo luun pois ottaminen pitäisi sujua ihan ilman murinoita mutta jos viitsit niin voisit totuttaa hauvasi siihen, että se alkaa luottamaan, että saa luunsa takaisin. Eli en ole aivan varma mutta epäilisin, että on jollain tavalla luottamuspulaa hauvallasi.
Kannattaisi kysyä ehkä joltain asiansa oikein osaavalta.
Tosin olen nähnyt kaikenlaisia "ammattilaisiakin" joilla kasvatusmetodit eivät sovi ollenkaan omieni kanssa. Hyvänä esimerkkinä on koiran lyöminen. En nimittäin hyväksy sitä pienimmässäkään määrin.
Itse ei ole koskaan tarvinnut edes harkita moisia metodeja ja koirani ovat hyvä käytöksisiä ja osaavat yhtä sun toista.

anne

En minäkään,

vaikka aina on koira ollut. Kaikilla koirillahan on oma luonteensa enkä usko että mitään yksiselitteisiä kasvatusohjeita voi olla. Jokaista pitää kohdella tavalla, joka sille parhaiten sopii. Toisilla on pää umpiluuta ja toiset oppii heti. Nykyinen hauveli on omituinen erakko, mutta niin kovin suloinen kuitenkin.

Totta kai koira paheksuu jos siltä viedään lelu tai luu tai ruoka. Mutta ei se saa murista. Sille on tavalla tai toisella opetettava, että se aina saa omaisuutensa takaisin.

Koskaan en ole koiraa lyönyt enkä tule lyömään. Kehumalla pääsee parhaisiin tuloksiin. Ja kyllä hauva kuulee äänensävystä jos mami on vihainen. Ei tarvitse edes ääntään korottaa. Siis yleensä kuulee. Meidän karvakasa ei ole moksiskaan.

Olen tosi eläinrakas

Voi kun on kivaa kun täällä foorumissa on muitakin jotka pitävät koirista ja varmaankin muunlaisista eläimistä.

Minulle tuo pieni karvakasa on kuin vauva, tarkoitan, että on niin rakas ja oikea aarre. Tyttö kun on niin kovin kiltti ja iloinen luonne ja tykkää leikkiä ja välillä oikein riehutaan yhdessä. Leikin sen kanssa oikein tarkoituksella ettei unohda miten se tapahtuu. Sillä jos koiran kanssa ei leiki niin se unohtaa sen ja vanhempana ei enää muista, että mitä se on.

Kiva kuulla, Krista, että sinullakin on sellainen niin sanottu pehmeä kasvatus tyyli. Minäkään en huuda enkä ole koskaan lyönyt ja kun ulkona näen, että joku tekee niin, puutun siihen heti.
Mun hauva ainakin on paljon terävämpi ja kuuntelee paremmin kun puhun hiljaa.

Äidilläni oli labradorin noutaja joka oli tosi kiltti ja aina iloinen mutta kun äiti yritti kouluttaa sitä vähän tai yritti sanoa jotain niin hän huusi aina kovaa, vaikka siitä sanoin.
Sitten kävi niin, että kun Honey oli vanhempi niin se ei korvaansa lotkauttanut mitä äitini sanoi. Mutta kokeilin, että miten se reagoi kun sanoi hiljaa niin tyttö kuunteli tarkasti ja kallisti päätään ikään kuin olisi oikein viisas. Vaikka kyllähän se olikin. Äitini kyllä muuten hoiti koiran todella hyvin mutta samalla tavalla hän kasvatti meitä lapsiakin, kun oli sanomista jostain niin huuto oli mahotonta mutta kiitoksen sanaa ei koskaan kuulunut. Se oli sellainen tyyli hänellä.

On sillä hauvelilla hyvä olla sinun kanssa.
Olen myös sitä mieltä, että koirasta voi tulla hermostunut jos sille huutaa tai jatkuvasti pärmentää jotenkin. Eihän sellaista kestä ihminenkään jatkuvasti.

Mutta...... pidetään me hauvoista hyvää huolta ja lellitään niitä kovasti, niin ne ovat onnellisia.

Paljon silityksiä sinun hauvalle!

Karvakasa kiittää

silityksistä. Se ei nimittäin parina ensimmäisenä elinvuotenaan niitä paljoakaan saanut. Oli hankittu perheeseen lasten "leluksi" ja söpöhän se pallerona olikin. Mutta kas kun pieni koira kasvoi isoksi koiraksi eikä enää ollutkaan söpö. Kaunis kyllä, mutta ei söpö. Siispä perhe antoi sen takaisin kasvattajalle! Tietäähän sen, että koiran sydän särkyi. Ressukka menetti egonsa kokonaan ja siitä tuli umpimielinen. Sitä se on vieläkin, viihtyy parhaiten omissa oloissaan, ei oikein piittaa ihmisistä. Mutta hiljaa hyvä tulee. Minua se jo seuraa kuin hai laivaa.

Pari koirakaveriakin se on jo saanut. Ja kissa on paras kamu.

Voi ressua

No onpa hyvä kun on saanut hyvän kodin sinun luotasi.
Kyllä se luotto ihmisiin vielä palaa mutta ottaahan se oman aikansa.
Olen kuullut väitteen, että koira kiintyy toiseen omistajaansa enemmän kuin ensimmäiseen. Ehkä sen vuoksi, että kun on jo kerran hylätty niin on pelko, että taas uudelleen menettää ihmisen josta on sille tullut rakas.

Isälläni oli susikoira joka oli ollut huonossa kodissa ensimmäiset 9 kuukautta.
Isäni pelasti sen sieltä kun hänkin oli tosi eläinrakas.
Sitten hän sairastui syöpään ja sovittiin hänen toiveensa mukaisesti, että kun aika jättää niin en saa antaa enää Nikiä kenellekään toiselle. Olihan Nikillä jo ikääkin susikoiraksi, joten oli minun homma viedä Niki eläinlääkäriin saamaan piikki.
Se oli niin kamala paikka etten ikinä unohda sitä.En ole edes puhunut siitä oikein kun vieläkin on kipeä asia.
Mutta toivon, aina kun tulee Niki mieleen, että toivottavasti saavat olla isäni kanssa nyt yhdessä siellä minne menivät.

Voi hyvä luoja!

Kyllä pääsi itku. Muistin taas edellisen rakkaan koirani. Sussarityttö, pieni eikä erityisen kaunis, mutta niin suloinen. Lähes samanlaisista oloista kuin tämä nykyinen hänkin tuli luokseni. Monta ihanaa vuotta meillä oli yhdessä kunnes en enää olosuhteiden vuoksi voinut häntä pitää. Hän oli jo vanha ja puolisokea, joten raskas päätös oli tehtävä. Se oli niin kipeä paikka, etten minäkään ole siitä pystynyt puhumaan.

Vielä muistan sen kuin se olisi ollut eilen. Itketyn yön jälkeen lähdimme aamulla matkaan. Olga tuntui tietävän mitä tapahtuisi. Siinä sitten istuin eläinlääkärin huoneen lattialla koira sylissäni. Pitkään istuin siinä vielä senkin jälkeen kun hän jo oli lähtenyt. Ja liiankin pian sama on taas edessä. Vanha alkaa meidän poikammekin olemaan. Olgan jälkeen päätin, että ei enää koskaan koiraa ja saman päätöksen tulen varmaan taas tekemään. Mutta, mutta .....

Minä päätin ettei ikinä enää

Jos koira ei ole niin huonona, että kärsii niin en ikinä enää vie pois.

Onko sinun poika sitten jotenkin sairas?
Kysy ja juttele kuitenkin lääkärin kanssa, että jos ei kärsi niin ei ole syytä hosua.
Moni sussari elää vanhaksikin, kuten isälläni aiemmin.

Niki oli sellaisesta paikasta jossa se oli ravintolassa usein iltaisin omistajan kanssa ja asiakkaat juottivat sille kaljaa ja milloin mitäkin. Ja se oli vasta 9 kk vanha.
Isäni kun vei sen kotiin, niin hän nukkui lattialla Nikin vieressä kaksi viikkoa kun sillä oli niin isot vieroitusoireet siitä alkoholista.

Mutta niin siitä tuli hyvä poika ja niin kiltti ja isäni uskollinen kaveri.

En olisi voinut pitää sitä mutta siitä huolimatta olen sitä tekoani katunut niin usein etten edes osaa sanoa. Huolimatta siitä, että isäni vaati minua tekemään sen, olisi minun täytynyt edes yrittää enemmän.
Olen usein ajatellut, että toivottavasti saan taivaan Isältä anteeksi tyhmyyteni.

Ei ole poika

millään tavoin sairas. Päinvastoin, erittäin hyväkuntoinen ikäisekseen. Mutta ikä alkaa jo painaa. Kuulokin on vähän huonontunut. Tosin hänellä on kuulo aina ollut hyvin valikoiva, mutta nyt sen jo huomaa että hauskatkaan jutut ei aina mene perille. Vähemmän hauskat ei mene koskaan. Mieluiten hän makoilee pihassa ja on muka tarkkailevinaan reviiriään. Tosiasiassa hän nukkuu. Kävimme viime viikolla vuositarkastuksessa, eikä mitään vikoja löytynyt. Ikähän ei ole mikään vika. Itse asiassa hänellä ei mitään sairauksia ole koskaan ollut. Mitä nyt naarmuja ja ruhjeita kun on kettujen perässä juossut. Enää ei vanhus jaksa niitä hätyytellä, katselee vain ja tuhahtelee.

Krista, ymmärsi väärin

tuon kertomasi jutun. Kun mainitsit ensin siitä tyttö susikoirasta ja sen jälkeen puhuitkin siitä pojasta joka sinulla on nyt niin jotenkin ymmärsin väärin, että se poika on nyt sairas ja sinun pitää siitä luopua.
Mutta onneksi ei olekaan niin.
Mukavia kesäpäiviä teille yhteisiin lenkkeihin ja leikkeihin.
Hauvat niin nauttivat kesästä myös kun saa olla ulkona enemmän paljon kuin talvella.

Me olisimme muuten ulkona paljon talvellakin mutta kun Lucan anturat ovat niin arat. Kenkiä en raaski laittaa koiralle ja jos laittaisi jotkin "sukat" niin jäisivät kiinni lumeen tai ainakin kasaisivat tassujen alle sellaiset "mötikät" sitä lunta.
Joten käymme usein ulkona päivittäin mutta emme ole kovin kauan kerrallaan.
Meneehän se niinkin kun vain ulos pääsee.

Tuleekohan vauvoja?

Pienellä hauvallani on hyvin vaikeat valeraskaudet ja niinpä päätin pitkän harkinnan tuloksena teettää yhden pentueen.
Edellisellä tyttökoirallani oli sama ongelma ja yhden pentueen jälkeen hormoonit tasapainottuivat niin, että valeraskaudet helpottivat hienosti. Elämä oli sen jälkeen helpompaa.

Tämän hauvan kanssa ongelma on aikamoinen kun se on niin flegmaattinen ja petaa usean viikon ja tuottaa maitoa aivan suihkuna useita kertoja päivässä.
Niinpä tein päätöksen kun en halua otattaa kohtua pois sillä se on niin lopullista. Sitä paitsi se kohtu kuuluu sinne vatsaan. Eri asia olisi jos hän olisi jotenkin sairas kohdustaan.
Ja kolmas hyvä pointti on sellainen, että hauvani saattaisi lihota kovasti, enkä halua sitäkään.

Joten, jos nyt sitten astutus onnistui niin pentuja on odotettavissa elokuun 6-11 päivien välisenä aikana.

Toivottavasti onnistui astutus ja kaikki menisi vain hyvin.
Sitten meitä olisi kaksi onnellista "emoa".

Hauvani on niin kovasti

Hauvani on niin kovasti muuttunut vaikka en jaksa uskoakaan, että vielä mahdollinen raskaus mitenkään vaikuttaisi siihen. Mutta kaipa se sitten vaikuttaa sillä juoksuaika ja vuoto loppui tosi nopeasti astutuksen jälkeen.
Minua niin jännittää kovasti, että jospa se astutus onnistuikin nyt vihdoin, niin minkähänlaisia vauveleita hauvelini saa?

Sen tiedä , että ne ovat niin syötävän suloisia kun ovat niin hirmuisen pieniä syntyessään, noin 90- 120 grammaa per hauvavauva.
Ja luovutusikäisinä (12 viikkoisena) painoa on vain reilusti alle kilon.
Mutta energiaa riittää vaikka muille jakaa kunnes sitten yks kaks nukahtavat sellaiseen pieneen kasaan koko pentue.

Voi kun malttaisi odottaa.

Tänään jo suunnittelin, että minkä kokoisen synnytyspetin teen.
Minulla on sellaista kivaa levyä jo kaapissa odottamassa.
Ei tarvitse kuin sahata kuviosahalla ja laittaa ruuveilla kiinni ja sitten täytyy tehdä sellaiset reunat sisäpuolelle, että pennut saavat nukkua seinän vieressä eikä emä nuku päälle.
Taidan laittaa toiseen päähän katon jota jo suunnittelin, niin on vauvoilla lämmin silloin kun emä ei ole kopissa.
Edellisen kerrankin tein oikein hyvän petin ja hyvin viihtyivät siellä sekä pennut että äiti.

Riepujakin pitää tehdä jota varten olen säästänyt joitakin rikki menneitä vanhoja lakanoita. Niistä saa hyviä lakanoita sinne koppiin ja saa vaihtaa joka päivä, että ovat vauvat emon kanssa puhtaassa petissä.

No.... vielä on odotettavaa noin puolitoista kuukautta ja sitten alkaa varmaan olla vatsassa perhosia kun aika synnytykseen lähestyy.

Hui kun on ihanaa!

Se on totta!!!!

Mun pienoinen hauvani on tiinenä!!!!!
Ihanaa!!!!!

Vielä olisi noin kuukausi kun täytyy odotella, että vauvat saavat kasvaa rauhassa. Siltikin toivon etteivät ole iso kokoisia kun synnytys ensisynnyttäjällä voi sitten olla liian kovaa.
Toivon vahvoja vauvoja monta ja olen jo luvannut hauvalleni, että mamma sitten auttaa hoitamisessa kun vaan tekee monta ja pieniä.
On kovasti nyt sitten kaikenlaista hommattavaa ettei jää viime tippaan. Kuten vaaka, äidinmaidonvastike...... ja ai niin..... täytyy aloittaa tuttipullon etsintä. Jospa vaikka enkelit auttaisivat löytämään sellaisen pullon missä on ihan oikea kumitutti. Täytyypä muistaa pyytää apua.
Aiemmin löysin karkkikaupasta. Pullo oli täynnä eri värisiä pienen pieniä karkkeja. Täytyy suunnistaa karkkikauppaan ensin ja tietty apteekista voisin kysyä mutta pahoin pelkään, että siellä ei ole kuin sellaisia isoja hullunmallisia pulloja. Niin.... ja Stockmann on eräs vaihtoehto.
Se on niin upeeta aikaa kun monta pienen pientä vauvelia opettelee elämää ja emo siinä sivusta seuraa ja välillä vähän komentaa niitä. Voi kun odotan oikein sitä hauva vauvan tuoksua. Se on niin ihana!
Kun malttaisi pistää jäitä hattuun ja pitää jalat maassa. Mutta vaikeaa se on. Hih-hih...

Ihminen on paha heikommalleen

Lähdimme hauvan kanssa taas päivälenkille tapamme mukaan ja pääsimme lähipuistoon jossa nainen juoksi vastaan ja kovaan ääneen komensi minua viemään koirani pois puistosta. Samaan hengen vetoon hän selitti, että taas on joku laittanut jotain myrkkyä joihinkin makkaran- tai lihanpaloihin kun on lintuja kuollena.
Samassa näinkin, että läheisen puun juurella oli puluja kuolleena. En ole koskaan pitänyt puluista mutta kun ovat tänne syntyneet niin on niillä mielestäni samanlainen oikeus elää kuin meillä ihmisilläkin.

Jatkoimme matkaa ja meni kamalat kylmät väreet pitkin selkää kun oma hauvani on vielä kaiken lisäksi raskaana. Kaikenlaiset kamalat ajatukset tulivat mieleen.

Vastaan tuli useita tuttuja koiriensa kanssa ja kaikille kerroin tapahtuneesta ja pyysin heitä levittämään tietoa myös, että eivät anna koiriensa syödä mitään maasta tai edes ottaa suuhunsa.
Soitin myös eräälle tutulle joka on usein läheisessä koirapuistossaa, että hänkin kertoo asian mahdollisimman monelle. Niin hän lupasi ja tiedänkin, että näin tapahtuu kun hän on sellainen "täti tiedottaja" hih-hih!

Kotiin tullessamme näin eräiden parkkeerattujen autojen välissä lokin joka oli myös kuollut ja näytti ikään kuin se olisi tippunut suoraan taivaasta siihen asentoon jossa oli kadulla.

Pari vuotta sitten täällä kuoli eräs mäyräkoira kun oli silloinkin joku laittanut makkaroihin ehkä rotanmyrkkyä, niin moni epäili.

Ihminen on niin ilkeä ja paha. Eläimet eivät tekisi tuollaista toisillen tai meille ihmisille. Millainen ihminen voi vihata eläimiä niin paljon?
Täällä asuu jos jonkinlaista yksilöä mutta siltikin.

Annelle

Olen itse taustaltani koiraihminen, eli pidän koirista mutta toisaalta ymmärrän myös ihmisiä jotka varsinkin keväisin ovat kiukkuisia koirien omistajille.

En kuitenkaan eläirakkaana luontoihmisenä voi missään tapauksessa ymmärtää ja hyväksyä makupaterrorisointia/eläinrääkkäystä, joka onkin tehty tavalla joka kohdistuu eniten niihin hoidettuihin ja rakkaisiin lemmikkeihin.

Vaikka olenkin

koiraihminen niin en missään nimessä hyväksy, että jätetään ulosteet pitkin kadun reunoja.
Itse otan aina pois ja jos näen jonkun joka ei sitä tee niin menen yleensä tarjoamaan pussia sillä "hänellä ilmeisesti ne unohtuivat?".
Mutta aina he sitten ottavat pois koiran jätökset kun eivät ilmeisesti kehtaa sanoa, että eivät niitä yleensä korjaa.
Kiltisti ottavat pois ja usein vielä kiittävät pussista.

Inhoan kun keväällä ja varsinkin kesällä olisi kivaa kävellä ja viettää aika nurmikollakin mutta aina saa varoa niitä "miinoja". Se pistää vihaksi kaikkien koiraihmisten puolestakin jotka siistivät omien koiriensa jäljet.

Mamman toivomuksesta......

...... on maha niin iso, että kohta saa kantaa minut pisulenkille.
Kuinkahan monta pentua niitä onkaan kun sellainen potkiminen käy mahassa, että vähän väliä pitää asentoa vaihtaa jos yrittää nukkua.

Eilenkin oli niin kuuma, että onneksi mamma suihkutti pariin kertaan turkin, niin johan helpotti kuumuus joksikin aikaa.
Ja onneksi ei jaksanut mammakaan lähteä kävelemään (se kun alkaa puuskuttaa) kun oli niin kuuma, kuulin puhetta jostain melkein kolmesta kymmenestä asteesta. No ei kyllä sano mulle mitään. Sen vaan tiedän, että tukalaa oli. Niin ja kun nuo vauvat vielä lämmittävät mahassa.(huoh!)
No mentiin sitten illalla myöhään käväsemään ulkona, että pääsin tekemään kaikki mitä pitikin.

Minä olen niin lellitty, että ei tarvitse edes ulos pakolla mennä tai ainakaan odottaa, että pääsisi sinne pisulle kun minua varten on wc:ssä paperit siinä ritilän päällä. Joskun yöllä on pakko käydä vessassa ja nyt ainakin kun on vähän väliä hätä. Mutta sitten voin mennä vessaan.

Kaksi viikkoa olisi vielä kannettavana tätä lämpöpatteria. Sitten se osuus olisi ohi ja alkaa rankka vaihe kun pitää hoitaa niitä riiviöitä ja olla koko ajan vatsa ylös päin tai kyljellään, että jos niillä on nälkä.
No, sitä jatkuu sitten 4-5 viikkoa ja sitten onneksi mamma alkaa laittaa niille ruuan ja minä saan huilata ja ei tartte kun vähän välillä komentaa niitä kun riehaantuvat liikaa puremaan vaikka mun korvia. Se ei ole kivaa kun niiden hampaat on kuin naskalit.

Yks naapuri rapussa asuva pariskunta (nuoria) näki mun mahan ja innostuivat, että jos ostaisivat sitten pennun kun ne on luovutusikäisiä.
Mamma on tarkka siitä kenelle niitä luovuttaa ja kuulin kun se sanoi, että ei meinaa myydä sille parille. Ne kuulema nauttii sitä aikuisten taikajuomaa liikaa ja sitten eivät hoitaisi pentua hyvin.
On hyvä kun mamma on tosi tarkka koska monet ihmiset ottavat koiran siksi kun se on pienenä niin söpö.
Sitten kun me kasvetaan niin ei enää välitetä.
Mamma sano, että myy kaikista mieluiten sellaisile pareille tai yksin asuvalle jolla on jo omat pennut maailmalla ja haluaa jonkun uuden "vauvan" lellittäväksi. Joilla on ikää ja järki päässä ja aikaa pennulle.

Söin taas kun on useimmin nälkä kun yleensä ja söin tonnikalaakin vaikka en yleensä siitä välitä. On kaikenlaisia mielitekoja mistä ei ennen välittänyt.
Olisitte nähny kun mamma anto eilen raakaa munan keltuaista ja se oli ihan hyvää ja söin sen kaikki, niin mamma ihan riemastu ja sitten sain kehuja ihan kamalasti. Ja pusuja tuli taas varmaan kymmenen. Olin kuulema hyvä tyttö. Mutta kun ei ennen niin maistunu koko kananmuna. Vois oikeestaan opetella syömään sitä näiden pentujen jälkeenkin, tekee kuulema turkin kiiltäväksi. Kyllä olisin sitte nätti tyttö, sanoi mamma.

Maha on niin täysi, että nyt menen lepäilemään.
Jatkan taas joku toinen kerta. Hau-hau!

Ihania mussukoita

Voi että olivat ihania nuo koirasi, Anne. Varsinkin nuo Ghia ja Trolle saivat minulle melkein tipan silmään, muistuttivat minun edesmennyttä Bessietäni, joka oli lhasa apso.
Bessien jälkeen otinkin kissan - jo toinen menossa, sillä kissa sitoo vähemmän kuin koira. Ottaisin mielelläni molemmat ja vaikka useampia, kissoja ja koiria, jos olisi mahdollisuus. On vain elettävä mahdollisuuksiensa puitteissa, jo kissan hoidon järjestelyissä on tekemistä, kun matkalle haluaa.

Apsot ovat ihania

Täällä meillä päin on pari apsoa ja ne on niin kivoja ja hyvin samanlaisia tempperamentiltään kuin minun havanais.
Nyt on vatsa jo niin mahtava ja koko tyttö on ikään kuin väsähtänyt eikä edes halua enää ulos vaikka ihan hiljaa kävelen sen tahtia enkä hoputa (kuten monet tekevät).
Olen sanonut muutamalle sellaiselle ulkoilluttajalle, että varaisivat hiukan enemmän aikaa ja se aika jonka ovat koiran kanssa ulkona, niin ajattelisivat, että se on sen koiran aikaa ja silloin mennään hauvan tahtia ja juuri sinne päin mihin hauva haluaa.
On niin sääli nähdä sellaisia kun tulevat ulos ja sitten koko ajan hoputtavat koiraansa, että "nyt mennään pian kun on kiire" ja sitten kiskovat remmistä.
Ai kun minun käy aina sääliksi niitä hauva parkoja.
Pennut potkivat kovasti ja on jännä nähdä kuinka monta sieltä tulee.

Nyt olisi vielä noin viikko laskettuun aikaan. Eli toivoisin ettei pennut syntyisi ennen ensi perjantaita ainakaan.
Mutta katsotaan, sanoi lääkäri.

Pidän peukkuja!

Toivottavasti synnytys menee hyvin ja tulee suloisia palleroita.
Kissan kanssa ulkoillessa ei ainakaan kiirehditä mihinkään, on enemmän semmoista seisoskelua, kuuntelemista ja katselemista, kaupungin äänten ihmettelemistä - valjaissa tietty.

Koiran elämää

Anne, olipa kiva lukea koiran ajatuksia! Kirjoita lisää tuollaisia juttuja. Onnea pentuiluun.

Kiitos

Täytyypä sanoa tuolle haukulleni, että lisää tarinoita pyydetään.
Mutta on pienen vatsa niin valtava nyt kun on enää viikko suunnilleen siihen noin laskettuun aikaan.
Koiran tiineys on niin nopeaa vain noin 2 kuukautta eli keskimäärin 63 vuorokautta ja sitten ovat jo valmiit.

Puput on kivoja ja.....

.....olisi kiva juosta kovasti perässä mutta on toi maha niin kamalan iso.
En halunnut aamulla lähteä uloskaan vaikka mamma jallitti pannan kanssa. Mutta kun menen sen sängyn alle sinne ihan taakse niin ei ylety mamma ottamaan mua.
Tänään se kyll luovutti heti kun se sano että ei se lähde väkisin ulos viemään jos en halua. Hyvä. Meni viesti perille kerralla.
No yleensä kyllä haluan ulos juoksu jalkaa mutta ei huvittanu tänään kun on niin väsy olokin. Oli se Tompan tyttö taas täällä isänsä luona hoidossa viikonlopun ja sitten en saa nukuttua kun se vauva tekee hampaita ja on oikein kiukkupussi.

Onneksi ei koirien pennut huuda ja vingu koko ajan samalla tavalla kun saavat hampaat suuhunsa. Hermothan siinä palais. Mutta oli se mammakin vähän hermostunu siihen huutoon. Vaikka se yritti tehdä mitä niin se vauva vaan kiukkusi. Sitte mamma sano Tompalle, että ei olla huomaavinaankaan sitä tyttöä lattialla jospa se rauhoittuisi. Ja niinhän siinä kävi.

On se mamma eri hyvä noissa hommissa mutta kun se Tomppa sähläsi siinä koko ajan ja kyseli siltä vinkujalta, että mikä on hätänä? Eihän sillä voi olla mitään hätää kun mamma oli sen syöttänyt, pessy pyllyn ja vaihtanut kuivan vaipan ja kipeä se ei ole ja oli just herännyt päiväunilta.
Joten mamma keksi, että se haluaa vaan huomiota. Ja jos ei asiat mene niinku se haluaa niin se nostaa kamalan metelin vaikka on vasta 9 kuukautta.

Ja minä olen tosi väsy kun koko ajan piti vahtia ettei se vauva tule ottamaan turkista kiinni vaikka sitä onkin kielletty. Se on kyllä toai fiksu tyttö kun ymmärtää jo vaikka mitä kun sille puhuu. Ja meidän mammahan puhuu niinku mullekin.

Kun mennään ulos niin se papattaa jatkuvasti mulle jotain ja joskus kääntyy ihmiset oikein katsomaan, että onkohan se hullu? Mutta meidän mamma ei siitä välitä.
Siitä se puhe on kivaa kun se aina sanoo, että nyt mennään tuonne tai tuonne päin eikä vaan kisko mua remmistä. Se inhoo nähdä kun ihmiset kiskoo mun kavereita remmistä eikä ne juttele niille mun kavereille. Kyllä me koirat ymmärretään puhetta vaikka moni ihminen ei sitä tiedä tai usko.
Minäkin ymmärrän kun mamma sanoo, että käännytään oikealle jostain kadun risteyksestä, tai vasemmalle. Höh, helppo juttuhan se on vaikka opettaa jos ei ne kamut sitä itte tajuu.

Niin.... ne puput tai ne on kuulema kaneja.
Mulle ihan sama.
Niitä on paljon ja olis kiva kun ne olis mun kavereita kun en tekis niille pahaa kun vaan riehuttais ja leikittäis kimpassa mutta ei ne ymmärrä.
Yritän aina päästä niiden pesään kun se on sellainen iso kolo yhdessä kiviaidassa. Mutta ei anna mamma mennä sisään asti sinne pesään kun se pelkää, että ne puput vaikka satuttaa mua. Puree tai jotain, vaikk en mä kyll usko.
Meidän mamma on huolissaan, että miten ne puput pärjää talven yli? Vaikka yks täti sanoi, että olis parempi kun ne kuolis vaan pois kun lisääntyvät niin kamalan nopeasti.

Ovikello soi ja nyt täytyy vähän komentaa.... hau-hau.
Ai jaa ne oliki niitä putkimiehiä kun ne vaihto pattereissa jotain, en mä ymmärrä oikein.

Nyt taidan mennä taas nukkumaan. Kyllä on hiljaista täällä kotona ku ei ole se vauva enää kylässä. Eikä kuulema tulekaan nyt kahteen tai kolmeen viikonloppuun ainakaan. Mamma sano Tompalle, että sen täytyy mennä kattoo sitä vauvaa sen kotiin.
Mamma haluaa, että kun mun vauvat syntyy niin pitää olla rauhallista ja sitten kun ne on maailmassa niin saan keskittyä vaan hoitamaan niitä, eikä tartte huolehtia mistään muustä. Eikä häiriintyä minkään takia.
On kuulema se synnytys sitte raskas juttu. Mamma tietää kun on kaksi poikaa saanut itte. Ja se sanoo, että ihan varmaan on koirillakin väsy olo sen urakan jälkeen kun on kaikki pennut syntyneet kun niitä voi mulleki tulla vaikka kahdeksan. Kaipa se tietää.

Ohhoh... nyt menen maate. Taidan mennä vessaan kun siellä on viileä kiva laatta lattialla. Hau-hau teille.

Tässä me "pötkäleet"

Laitan kuvia tänne niistä minun vouhottamistani pennuista.
Mutta ne on silti ihania!
Moneen kertaan päivittäin tulee istuttua lattialla pentulaatikon (80x80 cm) vieressä ja vain ihailtua niitä.

Kuvissa eivät oikein pääse oikeuksiinsa mutta ovat noin kaksi tulitikkuaskia pitkiä ja painoa on kuvissa noin 130 grammaa per pentu eli pieniä "pötkäleitä" kuten niitä kutsun.

Minulla on videotakin niistä otettuna vaikka kuinka ja olisi kiva laittaa tännekin kun pitävät sellaista kivaa ääntä nukkuessaankin. Ja tassut käy vähän väliä.

Ovat varmaan syötävän ihania! :)

Voi että osaavat olla liikuttavan näköisiä! En yhtään ihmettele, että viipyilet vain katselemassa, nehän ovat kuin elävä elokuva. Kunhan ne tuosta kasvavat, sinulla on melkoinen vilske ja vilinä huushollissasi. Muistan hassuja tilanteita Bessien kanssa.
Villasukastani löytyi koiran vauvahammas, se kun retuutteli milloin mitäkin ja kävi jalkoihini kiinni, kun kävelin ohi. Siinä sitten maitohammaskin sai lähdön kivuttomasti.
Kuvia katsoessa voi melkein haistaa pentuvauvan tuoksun!
Melkein kateeksi käy, mutta ei onneksi niin paljoa, että syöksyisin varaamaan sinulta pentua, koska en voisi sitoutua yksin asuvana koiran pitoon! Mutta olisi se ihanaa, jos koira olisi.

Kuinkas Anne sinun "vauvasi"

Kuinkas Anne sinun "vauvasi" jaksavat nyt?
Söpönnäköisiä noissa kuvissa. Ja niin pieniä.

Pohjoisen reissulla oli sellainen isokokoinen kaksvuotias karjalan karhukoira, katsoi niin syvälle silmiin kun pihalle tultiin, ja odotti kun oli pakko autosta nousta. Oli kuin isäntä talossa, vierellä käveli.
Kyllä minä hiukan katselin...arasti.
Ja tyttären perheellä on sellainen 9 vuotias vanha herra, "bisofris" kuinka lie kirjoitetaan, sekin ottaa minut vastaan tuntien, ja pojan perheellä kanssa joku-rotuinen, käväsevät kuin moikkaamassa, ja antavat mun olla muuten rauhassa.

Pitäisköhän minunkin ruveta pitämään koirista ja yleensäkin eläimistä.
No hassuja taas ajattelen... gmailissakin, jokos Kusti polkenut.

Kiitos kysymästä Tupu

Vauvat voivat oikein hyvin ja ovat kasvaneet jo niin kovasti.

Minullakin on ollut bichon frisé eli sellainen valkoinen kikkara turkkinen ihmisrakas pallero.
Se mainitsemasi vanha herra voi elää jopa 18 vuotiaaksi asti. Niin kävi eräälle ystäväni frisélle. Ja viimeiseen asti oli niin tarmokas ja viriili vanha herra.

Mutta juu..... kaikki hauvat, äiti mukaan lukien, ovat tosi hyvässä kunnossa joka on minullekin helpotus kun asiat menevät ikään kuin omalla painollaan.
Parin viikon kuluttua alkaa minun osuus hauva vauvojen hoidossa. Eli käytännössä kokonaan jää sitten syöttämispuuhat minun harteille.
Siinä ei tule vapaa-ajan ongelmia kun laittaa niille päivässä 4 kertaa ruokaa ja loppu ajan siivoaa pisupapereita. Mutta kyllä se on niin palkitsevaa ja antaa minulle myös hyvin paljon.
Haluan, että vauvat saavat hyvät "eväät" kun sitten eräänä päivänä kotiutuvat uuteen perheeseen.

Täytyisi mennä katsomaan mailit. Enpäs ole vielä katsonut niitä kun oli niitä yhteysongelmia kaksi päivää.
Mutta täytyy tänään käydä lukemassa.
Mutta toivoa täynnä olevaa mukavaa torstai-iltaa jokaiselle

Me ollaan nyt neljä viikkoisia

ja ollaan niin kovia jo touhuamaan.
On tullut tuota emoakin yritettyä purra korvasta ja tassuista vaikkei meillä ihan vielä ole hampaita. Mutta kuulema tulossa kovaa vauhtia, sanoo mamma, kun me jyrsitään koko ajan jotain. Hitsi kyllä se ikeniä kutittaa. Kokeilkaa te kasvattaa uudet hampaat niin sitten varmaan itsekin jyrsitte ihan kaikkea mikä vain vastaan tulee.

Me ollaan opittu pisulle paperille kun mamma opetti. Se on kiva kun käy paperilla niin mamma kehuu kauhiasti ja taas tulee pusuja. Se on kamala pussailemaan, meidän mamma.

Ollaan harjoiteltu syömään puuroa ja velliä.
On se kovaa hommaa kun pitää itse nuolla ja vaikka kuinka ollaan yritetty ensin alkuun, että jos sitä lautasen reunaa imee kovasti niin ei tule sieltä mitään. Sitten oli pakko luovuttaa ja alkaa nuolla itse. Ja siinä lautasen reunalla käy sellainen nuoleminen ja välillä meistä joku on tassuineen siinä puuro lautasella. Sitte mamma sanoo, että ei sinne kuulu tassuja laittaa ja sitte sitä naurattaa. Syömisen jälkeen meillä on yleensä sitä puuroa vähän siellä sun täällä. Sitte taas putsataan. Se ei ole kivaa. En tykkää.
Mutta mamman puurot on hyviä. Odotetaan kun vatsa on riittävästi oppinut puuroon, niin mamma lisää kuulema keitettyä lihaa siihen. Nam! Sitte se on varmaan hyvää. Tuo emo kertoi, että liha on hyvää. Ei olla vielä päästy maistamaan mutta pian. Nam nam.

Nyt päästään jo kopista uloskin ihan itse. Sitte mamma laitto sellaisen tyynyn siihen etupuolelle kun tultiin vähän niin kuin nenälleen aina sieltä. Nyt pääsee helposti ja pääsee koppiin huilaamaan kun alkaa ruuan jälkeen täysi vatsa väsyttämään. Oh-hoh.(*haukotus*)

Kaikki siskot ja veljet on jo päikkäreillä ja taidan mennä itsekin. Se on kuulema tärkeetä kun nukkuu paljon ja niin meidän pitää tehdä, että kasvetaan kovasti ja jaksetaan riehua sitten kun alkaa motoriikka toimia (mikähän sekin on?) mutta niin sanoo mamma.

Nyt päikkäreille. Hyvää päiväunta kaikille!

Tässä syödään peruna-porkkana velliä 31.8.-08

Oho kun on vähän iso kuva ja velliäkin on vähän siellä sun täällä. Mutta kyllä se mamma sitten siivoo.

Viisi viikkoa täyttyy

ja nuo pienet riiviöt menee aina vaan kovempaa. Yrittävät hyppiäkin kuin pupujussit vaikka ei motoriikka vielä pelaa. Mutta kyllä ne oppii kun opetan ja vahdin paljon.

Mamma sanoo, että on tää aika menny tosi nopsaan, että vastahan ne pikku termiitit synty. (rakkailla lapsilla on kuulema kamalasti nimiä)
Mä olen jäänyt vähän sivuun viime aikoina mutta tänään mamma lupas huomata mua enemmän ja se piti lupauksensa. Oltiin ihan kaksistaan tosi pitkällä lenkillä, ensimmäisen kerran pentujen tulon jälkeen.

Kyllähän me kerrankin mentiin mutta mä en halunnu enkä jaksanu kävellä vielä kamalan pitkälle ja käännyin kotiin päin jolloin mamma tajus heti, että en vielä halua kiertää Töölönrantaa.
Sitä me aina kierretään kun se on kesällä kiva paikka.
Siellä on hirveesti pupuja ja musta on ihanaa kattoo niitä.

Ruoka on maistunu niin että kun varmaan imetys antaa ruokahalua. Olen oppinut muutenki syömään paljon sellaista mistä en ennen niin välittänyt. Tai oikeestaan nirsoilin. Riisi ja kala on kuitenkin aika hyviä vaikken ole koskaan oikein niitä syöny.
Vauvat syö jo kiinteetä ruokaa ja täytyyhän mun näyttää mallia kuinka syödään kiltisti kaikki ruoka, mutta kyllä ne syökin.

Mamma tykkää kamalasti leikkiä niiden kanssa ja kyllä se jaksaakin kun istuu tunti tolkulla kopin vieressä. Ja hoitaa muutenkin. Laittaa ruokaa monta kertaa päivässä ja vaihtaa niiden pisupapereita monta kertaa päivässä.

Ne kuulema teettää paljon töitä mutta silti mamma tykkää niistä ihan kauheesti.

Sitte kun ne tulee puremaan mun jalkaa tai häntää niiden hampaattomalla suulla niin hyppään mamman sänkyyn. Sitte saan olla ihan rauhassa ja riiviöt juoksee ja riehuu toistensa kanssa.
Niitä on kiva kattoo ylempää. No kyllä mäki tykkään niistä. Onhan ne mun pennut. Nyt jo saisivat enemmän jättää mun tisut rauhaan, että saisin maidon loppumaan.
Mamma sano, että se alkaa laittaa pari kertaa päivässä viileän pyyhkeen tisujen päälle niin se maito alkaa laskea pikku hiljaa pois kokonaan. Ja sitte loppuu.
Mulla on ihania pentuja, sanoo mamma. Se aina kehuu ja pussaa.

Oh-hoh-hoijaa, taidan mennä nukkuu kun noi pennutkin nukkuu.
Ihanaa tää rauha.
Nukkukaa teki.
Hyvää yötä.

Tässä kaikki lempipuuhassa. Söivät neljänviljan velliä. Nyt saavat jo lihaakin ja kaikkea muuta.

Ihana hauva

Minkä rotuinen tuo suloisuus on

Tuo äiti on.....

...... melkein puhdas bichon havanais.
Sillä on äiti 85 %:sesti havanais ja loppu on bichon friseetä. Isä oli puhdas havanais.

Pentujen isä on myös havannalainen kuten monet sitä kutsuvat.

Tosi ihana rotu, hyvin ihmisrakas ja oppivainen, itseasiassa älykäs koira. Niin sanotaan yleensä rotumääritelmässäkin. Oppii uudet asiat pian ja olisi hyvä agilitin harrastukseen. Siis sitä missä mennään putken sisään ja tullaan toisesta päästä ulos ja kaiken maailman raput kävellään ja puomia pitkin. Tämä vain jos joku ei tidä mitä on agiliti.
Kaiken kaikkiaan ihana luonne mutta osaa olla myös hyvin itsepäinen kun sille päälle sattuu. Onneksi ei usein. (Hih-hih!)

Bichon havanais

Vaikuttaa todella mukavalta pikkukoiralta. Ja toi sun juttus oli mukavaa luettavaa, kuva oli herttainen. Tuollaisia kuvia katselisi useimminkin.
Uskon kuitenkin, että sinulla on heidän kanssaan kädet täynnä työtä, joten odotellaan nyt vain rauhassa, uusia kuvia tulee varmasti kun ehdit.

Pientä päivitystä

No niin......

Tämä tyttö on jo 10-kuinen ja sellainen oma kullannuppu.
Nukkuu kainalossa suurimmaksi osaksi ja emo minun jalkapäässä.

Olen päättänyt, että seuraava sänky on oltava hiukan leveämpi kun tuppaa kuuma tulemaan kun kaikki kolme tyttöä nukutaan samassa sängyssä.

Kuviakin on otettu niin paljon, että pitäisi oikein istua joku päivä ajan kanssa ja raakata osa pois jotka ovat samanlaisia.

Ulkona ollessamme emo vieläkin suojelee "omaa pentuaan" ja kun joku koira tulee hänen mielestään liian lähelle niin lyöttäytyy heti kylkeen kiinni, ikään kuin näyttääkseen, että tämä on minun pentu.
Iitu on muutenkin niin kamalan arka ja sanoi eläinlääkärikin sen johtuvan siitä kun on tyttö saanut olla oman äitinsä kanssa koko ajan ja etsii siitä turvaa ulkoillessa. Tosin yleensä haluaa minun syliini kun joku koira alkaa tulla liian lähelle.
Istuu sylissä ja kääntää päänsä ja katseensa pois toisesta koirasta viestittäen, että "en ole täällä, älä lähesty, ei jaksa kiinnostaa puupennin vertaa".

Luultavasti aikuistuessaan saa itseluottamusta niin paljon, että uskaltaa paremmin. Sitä mieltä oli eläinlääkäri vaikka sanoikin, että toisaalta "onhan ihmisissäkin arkoja yksilöitä".
Niinpä..... tiedä sitten.

No, nyt menemme päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tuleman pitää.

Äitihauvan kertomaa

Kylläpä toi aika menee kamalaa vauhtia ja on tolla mun pennullakin aina vauhti päällä.
Se on jo aikas iso tyttö vaikka kyllä minä olen isompi.
Mamma sanoo, ettei siitä tulekaan koskaan yhtä hienoa isoa tyttöä kuin minä vaikka on se aikas hieno kuitenkin. Musta turkki ja kiiltävä ja sitte sillä on sellainen hieno kaulus. Tassut ovat edessä ihan valkoiset mutta takana valkoiset vain kyynärpäihin asti.

Se on kamala riehumaan ja oppinu puhumaankin mammalle.
Istuu mamman edessä ja "kurisee" ja sitte mamma kysyy, että mitäs nyt. Ja sitte se taas vastaa.
Mamma on ymmärtävinään kun sanoo usein, että niinkö?

Se nukkuu mamman kainalossa ja välillä mahankin päällä. Se on oikea lellivauva.
Ja niin lellitty kuin mikä.
Vaikka lellihän se mamma muaki kun olin tollanen riiviö. Ja lellii vieläki mutta en jaksa enää sitä kamalaa halailua niin kuin tuo pentu.

Välillä on munki pakko riehua sen kanssa kun se saa niitä energiakohtauksia ja menee ympäri huushollia kuin viimeistä päivää.
Usein se tulee ja nappaa korvasta tai tassusta kiinni ja yrittää saada mua leikkimään ja riehumaan. En jaksa ihan joka kerta mutta aina välillä pitää näyttää, että kyllä me "isotki" hauvat osataan.
Mutta yleensä annan sen roikkua korvassa kiinni hetken tai vetää hännästä. Ja kun en tee mitään niin jättää mut rauhaan.
Mamma aina ihmettelee kun mulla on niin pitkä "pinna" sen kanssa mutta luulis sen tietävän kun on ittelläänki ollu kaksi poikaa.
Se ei varmaan vaan muista kun on jo niin vanha.

Pentu kävi syömässä ja meni nukkumaan joten taidan itsekkin mennä mamman sängyn alle kun on rauha maassa taas.
On se niin ihana pentu kun se nukkuu!