Ekologisuutta miettimässä
Mietin hetki sitten, että onko ekologisuus itselle merkityksellistä ja onko ekologisuus sellainen arvo jota haluaisi itsekin vaalia ja kunnioittaa. Eikä tätä ekologisuuden merkitystä tarvinnut pitkää miettiä, eli tietysti se on tärkeää ja ekologisuuden tavoittelu on ohjaamassa omiakin valintoja.
Mitenkä tämä ekologisuus näkyy omissa valinnoissa. No kauppareissuilla ei juurikaan osteta muovikasseja, eli oma kestokassi on lähes poikkeuksetta mukana. Energian kulutusta tulee mietittyä, vaikka energian säästö on tietysti myös henkilökohtaisessa taloudessa näkyvä asia. Esimerkkejä on monia, eli ainakin kun joku muu kysyy omista ekologisista valinnoista, niin listaan on helppo keksiä monta asiaa.
Miten ekologisuutta sitten voisi lisätä omassa elämässä. Myönnetään, että tietokone on liaksi päällä. Aina ei kauppareissukaan osu työmatkan varrelle, vaan asioimaan joutuu lähtemään ihan eri reissulle. Mutta miten sitten lisään omaa ekologisuuttani?? Hei mutta äsken sain ahaa-elämyksen, eli ruoan valmistaminen kotiolosuhteissa pitäisi lähes kieltää lailla!!! Kyllä tosiaan, eli jos asiaa katsotaan puhtaasti ekologiselta kannalta, niin lieden äärellä energiaa hukataan vuositasolla ihan hillitön määrä. Voi vain kuvitella, että paljonko energiataloudellisempia onkaan teollisesti valmistetut einekset. Liedellä kulutetaan yleisimmin sähköä, ja liesituuletin vie kaiken sen energian taivaan tuuliin rasvaisen ja kostean ilman mukana.
Pitäisikö siis elintarvikkeiden arvonlisäverohelpotukset ekologisuuden nimissä ohjata puolivalmisteisiin ja eineksiin, eli sellaisiin elintarvikkeisiin jotka eivät valmistuksen prosessissa kuluta energiaa kohtuuttomasti.
Edellisestä hieman järkyttävästä päätelmästä toipumisen jälkeen en edes uskaltanut miettiä meille kaikille suomalaisille tärkeän saunan ekologisuutta 
Tuon ruoan valmistuksen ja saunan ekologisuuspohdinnan jälkeen mietin, että onkohan se oma kauppakassin kuskaaminen muovikassien ostamisen sijaan pelkkää itsepetosta.




Miettimistä siinä riittääkin
Lainaus Matin kirjoituksesta:
.
Tuon ruoan valmistuksen ja saunan ekologisuuspohdinnan jälkeen mietin, että onkohan se oma kauppakassin kuskaaminen muovikassien ostamisen sijaan pelkkää itsepetosta.
lainaus loppu
-----
Itsepetosta se on ja varsinkin sen omantunnon hiljentämistä (jos sttuu sellainen olemaan ).Onhan ainakin pyrkinyt tekemään jotain hyödyllistä tämän Telluksen elämänkaaren pidentämiseksi.
Aikansa täällä avaruudessa tuikitaan ja sammutaan lopulta kuin saunalamppu.
Uskon niin joskus käyneen myös Mars-planeetallekin.
Olen ollut aina kiinnostunut tähtitieteestä ja kaikesta avaruuteen liittyvästä.
mari aitanpolulta
------
Kotiruokaa
Voih, kauhea tulevaisuuden kuva - syyllistää ne jotka puhtaista raaka-aineista tekevät täysipainoista ja aitoa ruokaa. Pakottaa kaikki käyttämään teollisesti tuotettua p-ruokaa ja ravintoarvottomia eineksiä.
Voih, lähellä tuotahan jo ollaan, mutta että ihan lailla kiellettäisiin. Hih. Minusta ainakin tulisi lainrikkoja, ihan varmasti. Salaa yöllä paistaisin pannussa sipulia.
Huhh huhh.
Matti kirjoitti:
"ruoan valmistaminen kotiolosuhteissa pitäisi lähes kieltää lailla!!! Kyllä tosiaan, eli jos asiaa katsotaan puhtaasti ekologiselta kannalta, niin lieden äärellä energiaa hukataan vuositasolla ihan hillitön määrä. Voi vain kuvitella, että paljonko energiataloudellisempia onkaan teollisesti valmistetut einekset."
Johan myrkyn lykkäsit, että kotiruoka pannaan, no ei ikuna.
Minulle riittää lajittelut ja omat kauppakassin kannot, mutta pääsääntöisesti kyllä
haen ruokani kaupan tiskiltä, sekä syön sen itse valmistettuna,
valmisruoat saa minulta jäädä kaupan hyllylle.
Toki silloin tällöin on mukava käväistä ulkona syömässä, mutta se ei minun näkökulmastani ole ekologista ajattelua, koska tarvitsen siihen auton, joukkoliikenne, kun meilläpäin on heikonlaista.
Enkä varmasti samalla reissulla käy ruokaostoksilla, jonka myöskin joudun tekemään omalla autolla, joten kotona kyllä keittelen suurimmaksi osaksi jatkossakin.
Elämään oppii vain elämällä sitä, mitään ei opi jos jättää sen elämättä.