Seniorikeskus
Katselin tietoja erittyyppisitä senioripalveluja tarjoavista tahoista, ja yhtenä yhteisenä nimittäjänä oli vaihtelevasti käytetty termi seniorikeskus.
Seniorikeskus vaikuttasi terminä jopa ihan hyvälle, mutta jos jossakin on seniorikeskus niin mitä sen silloin pitäsi olla tai mitä sen oletetaan olevan?
Nyt seniorikeskustermiä käytetään hieman villisti, mutta monesti seniorikeskus pitää sisällään terveyspalveluita, harrastepalveluita ja muita ajanviete-/viidepalveluita. Kuulostaa jopa ihan luontevalta seniorikeskukseksi,
Seniorikeskus voisi olla palveluna ja terminä ihan kehityskelpoinen, eli myös kunnat voisivat määritellä tietyn palvelukokonaisuuden seniorikeskukseksi.
Millä sanalla tai termillä kuntien senioripalveluita nyt kuvataan ja millä termeillä niitä etsitään?




Päiväkeskus.
Täälläpäin on Päiväkeskus jossa seniorit voivat käydä esim. syömässä.
Sieltä saa myöskin asiantuntevaa apua kaikenlaisissa vanhuksia koskevissa asioissa.
Yksinäiset vanhukset siellä mielellään käyvät toisiaan tapaamassa.
Luulen,että tämä tapaamispaikka on melko pienimuotoinen.
Onhan niitä sitten missä voi käydä kampaajalla ja jalkahoidoissa yms.
Ainoa huono puoli näissä yksityisissä Seniorikeskuksissa on ,että tahtovat olla kovin hintavia.
Onhan eläkeläisiä joilla on varaa ja voivat itseensä satsata,ja niin pitääkin,
mutta myöskin pienituloisille pitää olla tapaamispaikkoja.
Ja se asia kuuluu kunnille.
Folk
Tässä omassa blogissaan
Tässä omassa blogissaan Pekka lähestyikin seniorikeskus ajatusta ihan konkreettisesti.
http://www.seniorinetti.fi/blogi/eppekka/ikaihmisten-kulttuurikeskus-hep...
Seniorinetti.fi ylläpito / Matti