Seniorinetin tarinaa

Käyttäjän matti kuva
Kirjoittanut matti 3. Kesäkuu 2008 - 21:19.

Ajattelin kirjoitella muutamia kokemuksiani www.seniorinetti.fi verkkopalvelun täyttäessä kohta kunniakkaat puoli vuotta. Seniorinetin ensimmäinen versio avattiin kaikessa hiljaisuudessa verkkoon 2007 joulukuun loppupuolella. Palvelun ideaa oli toki kehitetty ja muutama eri tekninen toteutus oli heitetty romukoppaan ennen ensimmäistä julkaistua versiota.

Nyt kun lähestytään juhannusta 2008, niin palvelustamme on jo toinen kehysversio käytössä. Kehityksen ohella uusia mukavia ominaisuuksia on tulossa kesän aikana, eli paikalleen emme ole jääneet ja kehitys jatkuu resurssien puitteissa. Mutta ei tällä kerta enempää tuosta tekniikasta, eli keskityn kommentoimaan muuta toimintaa palvelun ympärillä.

Olimme kehitystyön aikana ennen ensimmäisen version julkaisua seuranneet muita palveluita, ja uskoimme että kun tuomme jotain uutta ja olemme valmiina laittamaan kehitykseen ison työmäärän, niin saamme varmasti yhteistyöhön mukaan järjestöjä ja yhdistyksiä joissa senioreita toimii paljon.

Nyt voimmekin katsoa, että oliko oletuksemme oikea.

Yrityksistä huolimatta yksikään valtakunnallinen eläkeläisyhdistys ei ole osoittanut todellista kiinnostusta edes siihen, että yhteistyön mahdollisuuksia olisi kartoitettu. Yhteistyötä on toki saatu käynnistettyä senioreiden tietotekniikkaan keskittyneiden yhdistysten kanssa, mutta varsinaiset isot eläkeläisjärjestöt eivät ole edes vastanneet tunnusteluihin.

Herääkin kysymys, että onko eläkeläisyhdistyksillä poliittistaustainen sidos jopa niin vahva, että se estää yhteistyön riippumattomien toimijoiden kanssa?
Vai onko niin, että järjestöissä vallitsee yleisestä käsityksestä poikkeava mielipide siitä, että tietotekniikka ja sen palvelut eivät ole senioreille/eläkeläisille tärkeitä?
Onkohan jopa niin, että jäsenistön ei haluta oppivan avoimen ja vapaan tiedonkulun työkaluja, niin saadaan paremmin johdettua joukkoa?
Meneekö siis poliittistaustaiset periaatteet muuten hyvän asian edelle?

Provosoivia kommentteja, mutta tarkoituksella.

Olemme kuitenkin saaneet järjestöväen sisältä muutamia kommentteja tyyliin, että ”meidän johto näkee tässä poliittisen riskin”. Todellakin näin on, eli sosiaalinen verkkopalvelu mahdollistaa ihmisten välisen rajoittamattoman kommunikoinnin, ja silloin ihmiset saattavat alkaa ajatella enemmän omilla aivoillaan ja se jos mikä on poliittinen riski.

Onneksi palvelumme on kuitenkin kiinnostanut senioreita ilman eläkeläisjärjestöjen yhteistyötäkin, eli suuri kiitos kaikille palveluamme seuraaville ja erittäin suuri kiitos palveluumme kirjoittaville.

Mikä on seniorinetti

===============================================
Artikkeli Digitoday:ssä Eläkeläisillä huimaa kasvua tietokoneen käytössä
Tietokoneen käyttö on lisääntynyt vuosina 2000–2006 eniten sitä vähiten käyttäneiden parissa. Erityisen huimaa tietokoneen käyttöasteen nousu on ollut eläkeläisillä,
===============================================

Seniorinetin kehitystä jatketaan ja kehitysvauhtia jopa kiihdytetään... Smiling

Erittäin aurinkoista kevättä kaikille...

- Matti

Käyttäjän Anne kuva

Kiitos Matti hyvästä

Kirjoittanut Anne 3. Kesäkuu 2008 - 21:50.

Kiitos Matti hyvästä kirjoituksesta!

Se vähän yllätti kun naiset ovat suurempi tietokoneen käyttäjäjoukko.
Vähän yllättävä tieto. olen pitänyt tietokonetta jotenkin enemmän miesten "leluna" sillä tekniikka yleensäkin kiinnostaa heitä enemmän.

Tämän päivän Suomeen kuulostaa hullulta, että jotkin poliittistaustaiset järjestöt eivät tue ja innosta eläkeläisiä käyttämään /opettelemaan tietokonetta.
Kuulostaa jäykkäniskaiselta touhulta.

Ja eikun eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

Käyttäjän pohjanpoika kuva

Mielenkiintoista

Kirjoittanut pohjanpoika 3. Kesäkuu 2008 - 22:45.

Kaivoin ajankulukseni esille helposti löydettävät eläkeläisjärjestöt, ja ei todellakaan tarvitse edes miettiä minkä poliittisen ryhmän edustajia ko. järjestöt ovat.

http://www.elakeliitto.fi/
http://www.elakkeensaajat.fi/
http://www.senioriliitto.fi/
http://www.krell.cc/
http://www.elakelaiset.fi/

Alkoi oikeasti huolestuttamaan, että onko meidän ikääntyneiden edun muista että olemme noin hajanainen joukio?

Meidän olisi paljon helpompaa ajaa etujamme, jos joukkomme olisi edes hieman yhtenäisempää.

Nyt tuntuu siltä, että eläköityvä joukko on epäpoliittisempaa kun kun koskaan aikaisemmin. Miten tässä epäpolitisoituvassa maailmassa nuo vahvasti poliittiset järjestöt kykenevät pitämään jäsenmääränsä suhteellisesti aikaisemmalla tasolla? Poliittisilla yhdistyksillä on varmasti paikkansa, mutta meitä on koko ajan kasvava joukko jotka eivät ehkä löydä omaa ryhmäänsä poliittistaustaisten joukosta Smiling

En tosin ole tähänkään saakka tarvinnut mitään yhdistystä, eli hyvin tuntuu pärjäävän ainakin toistaiseksi näinkin Eye-wink

Käyttäjän QuiQui kuva

Martin Luther Kingillä oli unelma....

Kirjoittanut QuiQui 3. Kesäkuu 2008 - 23:49.

...niin myös John Lennonilla.
Kaikilla pitäisi olla, senioreillakin. Mistä ikäihmiset unelmoivat?
Matti luultavasti Seniorinetin kehityksestä, joku uusi kirjoittaja saattaa
vain toivoa tavoittavansa toisen yksinäisen pieneen sananvaihtoon.
Kolmas saa kertoa tunteistaan runojen muodossa. Netti tarjoaa monille jotain, omanlaistaan valittavaksi asti.

Vaikuttamaan pyrkiviä täällä liikkuu luultavasti vähemmän, olettaisin?
Tai mistä senkään tietäisin, itse kuulun enemmän huvi- kuin hyötykäyttäjiin.
Lueskelen enemmän kuin kirjoitan.

Poliittinen maailma on jäänyt vähän kaukaiseksi. Mihinkään suuntaan
ei erityisempää aatteen paloa, äänestän kuitenkin. Usein 'vasten parempaa
tietoani.'
Silti monesti miettii, mikä saa jotkut heittäytymään koko sielullaan
siihen maailmaan. Mistä he kasvattavat panssarin vastustajia ja
ihmisten riepottelua vastaan?
Mikä oli/on heidän unelmansa?
Vai oliko kaikki sittenkin sattumaa?
*****

Sattumaa, kuten tämäkin otos?

Käyttäjän taneli kuva

Niin on, miltä näyttää.

Kirjoittanut taneli 4. Kesäkuu 2008 - 8:10.

matti kirjoitti:
Yrityksistä huolimatta yksikään valtakunnallinen eläkeläisyhdistys ei ole osoittanut todellista kiinnostusta edes siihen, että yhteistyön mahdollisuuksia olisi kartoitettu. Yhteistyötä on toki saatu käynnistettyä senioreiden tietotekniikkaan keskittyneiden yhdistysten kanssa, mutta varsinaiset isot eläkeläisjärjestöt eivät ole edes vastanneet tunnusteluihin.
Herääkin kysymys, että onko eläkeläisyhdistyksillä poliittistaustainen sidos jopa niin vahva, että se estää yhteistyön riippumattomien toimijoiden kanssa?
Vai onko niin, että järjestöissä vallitsee yleisestä käsityksestä poikkeava mielipide siitä, että tietotekniikka ja sen palvelut eivät ole senioreille/eläkeläisille tärkeitä?
Onkohan jopa niin, että jäsenistön ei haluta oppivan avoimen ja vapaan tiedonkulun työkaluja, niin saadaan paremmin johdettua joukkoa?
Meneekö siis poliittistaustaiset periaatteet muuten hyvän asian edelle?

Ensinnäkin kiitos Matille hyvästä, ajankohtaisesta ja asiallisesta kirjoituksesta.
Nyt juuri, kun valtakunnassa puhutaan lähes yksinomaan poliittisten puolueiden kähminnöistä ja kytkennöistä, on paikallaan tarkastella, mitä kaikkea puolueiden ympärillä tapahtuu.

Olen jo pitemmän aikaa ihmetellyt, miksi näille seniorifoorumeille ei tule enempää seniori-ikäisiä kirjoittajia?
Samoin olen ihmetellyt, miksi näillä foorumeilla puhutaan niin vähän päivän polttavista, eläkeläisiä kiinnostavista asioista?

Matti vastasi avauksessaan näihin kysymyksiin.
Valtakunnalliset eläkeläisjärjestöt ovat kaikki poliittisten puolueiden "talutusnuorassa", joka merkitsee sitä, että niiden jäsenet on aktivoitu kaikkeen muuhun, mutta ei omien elinehtojensa ajamiseen.

Esimerkkinä eläkeläisyhdistyksen kytkennöistä puolueeseen kerrottakoon, että kokoomuksen valtakunnallisen eläkeläisjärjestön, Kansalliset Eläkeläiset ry:n paikallisjärjestön Turun Kansalliset Eläkeläiset ry:n puheenjohtajana on pitkäaikainen paikallinen kokoomusvaikuttaja ja kunnanvaltuutettu ym. ym. Pekka Ruola.

Sitä en tiedä, onko näissä puolueita lähellä olevissa eläkeläisyhdistyksissä suoraan kielletty kirjoittelu näillä vapailla foorumeilla, mutta sen tiedän, että paljon on heillä aktiviteetteja matkailun ja viihteen parissa.
Näin ollen aikaa ei jää muuhun, kuten esimerkiksi kirjoitteluun täällä Seniorinetissä.
Se on kuitenkin varmaa, että puolueiden intressissä on sitoa eläkeläiset omia tarkoitusperiä varten.
Siksi ei esimerkiksi leikattu indeksi ole herättänyt suurta porua, vaikka aihetta olisi ollut ja on edelleenkin.

Käyttäjän Aniara kuva

syreenien tuoksu

Kirjoittanut Aniara 4. Kesäkuu 2008 - 9:08.

QuiQui kirjoitti:
...niin myös John Lennonilla.
Kaikilla pitäisi olla, senioreillakin. Mistä ikäihmiset unelmoivat?

Silti monesti miettii, mikä saa jotkut heittäytymään koko sielullaan
siihen maailmaan. Mistä he kasvattavat panssarin vastustajia ja
ihmisten riepottelua vastaan?

Olin nuori opiskelija hippiliikkeen aikoihin 60-luvun lopulla. Jonkinasteinen maailmanparannus jäi veriin, vaikka varsin sovinnaista elämää olenkin sen jälkeen viettänyt. Huumeet, jopa tupakka ovat täysin vieraita, mutta elämänhuuma on säilynyt. Pidän yhä kukkahameista ja hiuksetkin pidän melko pitkinä, niihin kiinnitän kesäisin joskus kukkia.
San Fransiscossa ei olisi hassumpaa hiekkarannalla vaeltaa paljian jaloin,valtameren tyrskyihin tuijottaen.

Tulin metsälenkiltä. Siellä kukkivat pihlajat ja metsätähdet, pihoissa tuoksuvat syreenit huumaavasti. Juhannusruusut ovat nupulla, pian on keskikesä.

Mielessä soi Kari Rydmanin laulu, jonka alkuosa sopii tunnelmaan, vaikka se on hautajaisiin jäähyväislauluksi tehty.

Aurinko nousee, on kastetta maassa.
Aika on herätä, nousta ja lähteä.
Kohdata ystävä kallehin.

Niin kaunis on maa, niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.

Päivä on kirkas, vain metsässä tuulee.
Aika on naurun ja leikin ja riemun.
Mukana ystävä kallehin.

Aniara

Käyttäjän Anne kuva

Kauniit syreenit

Kirjoittanut Anne 4. Kesäkuu 2008 - 9:58.

Se laulu on todella kaunis.
Lauleskelen sitä joskus itsekseni kun jotenkin se antaa minulle sellaisen rauhoittavan ja turvallisen tunteen.
En tiennytkään, että se laulu on tehty hautajaisiin jäähyväislauluksi.
No, aina sitä oppii.
Ja kaunis se on kuitenkin.

Pian on keskikesä, kuten sanoit ja sitten mennään joulua kohti taas Smiling

Ja eikun eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

Käyttäjän Aniara kuva

niin kaunis on maa

Kirjoittanut Aniara 4. Kesäkuu 2008 - 11:31.

Kari Rydman teki tämän laulun 10-vuotiaalle oppilaalleen , joka kuoli koulutiellä auton yliajamana. Sen viimeinen säkeistöhän kuuluu:

Aurinko laskee jo, pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.

Kertosäe: Niin kaunis on maa...

Laulua esitetään paljon myös esim. koulujen kevätjuhlissa, se on hieno esimerkki elämän monipohjaisuudesta.

Aniara

Käyttäjän Aniara kuva

viihteellistämistä

Kirjoittanut Aniara 4. Kesäkuu 2008 - 14:11.

matti kirjoitti:
sosiaalinen verkkopalvelu mahdollistaa ihmisten välisen rajoittamattoman kommunikoinnin, ja silloin ihmiset saattavat alkaa ajatella enemmän omilla aivoillaan ja se jos mikä on poliittinen riski.

Olin vähän sivuraiteilla, mutta Matti suonee anteeksi keskustelun rönsyilyn, onhan ainakin meille naisille myös tunnepuoli kukkasineen ja lauluineen tärkeä , sitäkin aluetta voimme täällä keskenämme jakaa.

Olen tuore eläkeläinen ja minulla on vain vähän kokemusta eläkejärjestöistä. Kuulun ammattialani veteraaneihin, ja siellä ainakin puhutaan ja tiedotetaan oikeudenmukaisten eläkkeiden puolesta muun toiminnan ohessa. Poliittisella pohjalla toimiva täkäläinen järjestö suuntautuu viihdepuolelle: tanssia, retkiä, teatteria - sinänsä kivaa, mutta mahdolliuudet valistaa ja kehittää jäseniään valuvat hukkaan. Kansalaisopisto järjestää täällä seniori-ikäisille tietokonekursseja ihan alkeista asti, mutta moni tarvitsisi tukea jokapäiväisessä käytössä, että pääsisi kunnon alkuun ja pysyisi kelkassa mukana. Tietokeneet ja niiden käyttö myös maksaa, onko kaikkein pienituloisimmilla varaa niihin . Me, jotka olemme tulleet tutuiksi tietsikoiden kanssa jo työssä, olemme eri viivalla, silti koko ajan on uutta opittavaa ja uusia mahdollisuuksia.

Olen muutamalla foorumilla kirjoitellut, ja melko vahvasti ne painottuvat viihteen puolelle. Ajankohtaisista asioista , päivän politiikasta keskustelu ei oikein "ota tulta". Täälläkin oli kysely aluksi, mihin painotuksia halutaan, ja melko vahvasti on kevyempi, viihteellinen osuus vallannut alaa. Itse ole koettanut raapaista mielipiteitäni sinne ja tänne , mutta ajankohtaisten yhteiskunnallisten kysymysten ketjut ovat täällä olleet lyhyimpiä. Olen saanut hyvin paljon sitoutumatonta ja kokemukseen perustuvaa yhteiskunnallista valistusta juuri netin piirissä viisaiden, aikaansa seuraavien ihmisten kanssa keskustelemalla. Olen saanut myös rohkeutta ottaa kantaa, vaikka joku voi nyrpistellä mielipiteilleni.
Mitä me pelkäämme? Meillähän on kokemuksen antamaa näköalaa, meidän mielipiteitä myös isokenkäiset seuraavat.

Eläkeläisiä aivopestään olemaan tyytyväisiä osaansa, koska he ovat "tuottamattomia" kansalaisia. Syyllistetään myös vastakkainasetteluilla : se on sitten pois lapsiperheiltä, jos teille annetaan. Politiikkakin sumentuu viihteen sumuun ja humuun, tarjoillaan esim. seksiskandaaleja , ettei kiinnostuttaisi, mitä todella tapahtuu. Täällä netissä pääsee vuorovaikutukseen muiden samassa asemassa olevien kanssa, ei tarvitse nöyristellä eikä teeskennellä.

Käytetään ihmeessä tätä mahdollisuutta ja toivotan menestystä Seniorinetille ja kiitokset Matille kukkien kera, kun on kuvia opittu siirtelemään.

Aniara

Käyttäjän mamy kuva

Ei masennuta Matti

Kirjoittanut mamy 4. Kesäkuu 2008 - 16:08.

Pääsinpä tännekin mainostamaan SiR:iä. Itseasiassa lähes samojen mietteiden kanssa olen painiskellut. Hyväntekeväisyysjärjestömme saa aina myönteistä suhtautumista kun pidämme kirpputoreja tai esittelemme työtämme eri tapahtumissa. Aluksi moni luulee, että tarjoamme matkoja "ilman rajoja", mutta kun kerromme ettei toimintaamme liity teatteri-, lavatanssi- tai muita matkoja kuin avustusten perille toimittaminen niin monen kiinnostus hiipuu. Olemme kuitenkin poliittisesti ja uskonnollisesti riippumaton järjestö ja kuukausipalavereissa tapaamme toisiamme ja yhdessä mietimme ja etsimme uusia erilaisia kohteita niin lähiseudulta kuin kauempaakin eli ilman rajoja.
Hienoa ,että olet Matti avannut tämän väylän tuoda esille toimintaamme ja mahdollisesti saada mukaan uusia jäseniä.

Käyttäjän tupu kuva

Ruusu Sinulle Matti

Kirjoittanut tupu 4. Kesäkuu 2008 - 16:37.

Kiitos hyvästä jutustasi, ja kiitos tästä Seniorinetistä, se kuuluu jo jokaiseen päivään, ja kiitos niistä vastauksista ja neuvoista, mitä saamme ja niinkus olet huomannut, aina odotamme lisää kehittämistä...
Näin vaan lyhyesti...

tupu
Reipasta kesämieltä !!!

Käyttäjän isomummu kuva

Olen seurannut seniorinetin

Kirjoittanut isomummu 4. Kesäkuu 2008 - 17:24.

Olen seurannut seniorinetin kehitystä. Pidä
n sitä tärkeänä, ettei sillä ole sidoksia mihinkään poliittisiin ryhmiin. Kiitos kirjoittajille, minäkin vanha akka viihdyn täällä. Aina löytyy kiinnostavaa. Viittaan edellisiin kirjoittajiin, on meillä samantaisia tavoitteita ja seniorinetin suhteen.

Aurinko paistaa. luonto kauneimmillaan, pihlajat ja pian syreenitkin kukkivat, sadetta kaivataan.

Me ikääntyneet tarvitsemme henkisiä virikkeitä, tämä on yksi tapa. Sanon tietokonettani dementiantorjuntavehkeeksi, aika näyttää onko se sitä.

Käyttäjän matti kuva

Kiitos kaikille

Kirjoittanut matti 4. Kesäkuu 2008 - 19:29.

Kiitos kaikille vastanneille. Olin tarinaa kirjoittaessani varautunut myös siihen, ettei tällainen kommentti saa mielipiteitä aikaiseksi. Ompa mukavaa huomata taas olleensa väärässä, eli kerrassaan loistavia ja kannustavia kommentteja Smiling

Tulevaisuutta ajatellen olisi hyvä, että seniorinetissä olisi kaikkia yleisen kirjoittamisen ja siten kiinnostuksen elementtejä. Tarvitaan siis reipasta kirjoittamista kevennysten ja viihteen lisäksi myös vakavammistakin asioita, ja joskus on ihan rakentavaa olla myös eri mieltä ja jopa väitellä.

Seniorinetti.fi ylläpito / Matti