Juhannuskokko

Käyttäjän matti kuva
Kirjoittanut matti 5. Kesäkuu 2008 - 7:56. Aihe:

Juhannusta vielä, eli taikojakin yleisempi juhannuksen asia on varmaakin juhannuskokko
=========================================

Juhannuskokko
Wikipedia

Juhannuskokko on juhannuksena poltettava suuri rovio.

Yleensä perheet, suvut, yhteisöt tai seurueet rakentavat ja polttavat juhannuskokon yhdessä. Juhannuskokkoja on tapana polttaa vesistöjen tai aukeiden rannoilla. Juhannuskokot ovat hyvin vanha perinne, joka tunnetaan edelleen varsinkin Itämeren lähialueilla, mutta myös esimerkiksi Irlannissa. Suomessa juhannuskokot ovat erittäin yleisiä, sillä monet menevät juhannukseksi kesämökille, josta usein löytyy turvalliseksi ja näkyväksi polttopaikaksi soveltuva ranta. Kokkoja poltetaan myös yleisillä rannoilla ja aukioilla, jolloin lähialueiden väkeä saattaa olla runsaastikin seuraamassa. Mikäli maasto on kuivaa, kokko voidaan rakentaa myös lautan päälle ja ankkuroida kauas rannasta, jolloin tuli ei pääse kovin helposti leviämään.

Karjalassa on poltettu vieri vieressä useita kokkotulia rannansuuntaisena ketjuna. Näistä isointa ja keskeisimmällä paikalla sijatsevaa on kutsuttu Ukko-kokoksi. Piikkimäisen kapea ja korkea juhannuskokko säärikokko eli tornikokko on tunnettu vain Karjalankannaksella, tosin Alpeilla on poltettu samantapaisia juhannuskokkoja. Juhannuskokko levisi koko Suomeen vasta 1800-luvun lopulla.

Kokko-tulien eräs alkuperäinen tarkoitus on ollut pitää pahat henget loitolla. Henkiä on peloteltu myös meluamalla. Vastaavia tulia on poltettu myös talvipäivänseisauksen aikoihin. Ilmeisesti uskottiin, että näinä taianomaisina aikoina, kun auringon liike näyttää pysähtyvän vähäksi aikaa ääripäähänsä, tulevat henkiolennot levottomiksi ja lähtevät liikkeelle.

Venäjällä on joskus juhannuksena tavattu laittaa palava kärrynpyörä vierimään rinnettä alas. Latviassa on poltettu juhannusyönä mäkien päällä Jāņi-tulia. Jāņi-tulessa poltetaan paaluun kiinnitetty, tervattu kärrynpyörä. Pyöriä polttamalla on symboloitu vuodenkiertoa.

Juhannuskokko

Käyttäjän tupu kuva

Huomenta ja juhannuksen odotusta

Kirjoittanut tupu 5. Kesäkuu 2008 - 8:09.

Kovin tuli lähelle jo tuo juhannusajan odottelu... ei se ole enää kaukana...
Kaunis on tuo kokon kuva.

Täällä on juhannuksen aikoihin "Jutajaiset" tuossa Kemijoen rannalla vastapäätä kuulua Pohjanhovia. Ja siellä aina musiikin tahdissa sitä kokkoa poltetaan.
Onhan sellainen kesäinen rauhaisa tunnelma. Sinne tulee varmaa tänäkin juhannuksena käveltyä...

Nuo taiat ovat tainneet jäädä vähemmälle, kun ei sitä aviomiestäkään tarvitse kurkkia, mutta kivojahan ne ovat sinänsä.
Jos katsoiskin että oliko oikea valinta aikanaan...

Mukavaa hellepäivää !!!

tupu
Se on sitten kesä jo aika lähellä... kopistellaan !!!

Käyttäjän Vierailija kuva

taikojako

Kirjoittanut Vierailija 5. Kesäkuu 2008 - 16:23.

Matin taikoihin ei voi vastata, mutta pistän tähän pari sanaa.
Seniori ikäisten naisten ei kannata ilkosillan kirmailla niityllä, kaikkoavat vaan vähätkin miehet entistä kauemmas. Nätti kesämekko päälle!

Käyttäjän matti kuva

Nyt toimii

Kirjoittanut matti 5. Kesäkuu 2008 - 16:27.

Eli takaoikeudet oli taas jostain syystä pielessä, ja nyt sinnekin voipi kommentoida.

Seniorinetti.fi ylläpito / Matti 

Käyttäjän Pisama kuva

Juhannus

Kirjoittanut Pisama 16. Kesäkuu 2008 - 15:36.

Juhannus, suomalaisten keskikesan juhla kokkoineen , taikoineen....Tassa maassa ei tunneta juhannusjuhlaa, siksi suomalaisilla on oma juhlansa jonkun toisen suomalaisen kotona. Kokkoa emme saa poltella, mutta grillaaminen, uiminen, saunominen, ja jalojen juomien nauttiminen kuuluu perinteisiin taalla. Tosin emme niihin osallistu, silla ne jalot juomat ottavat mammuttiosan illasta ja loppuillasta kaikkia juhlijoita alkaa kummasti vasyttaa...Kirkolla on myos oma juhannusjuhla, mutta ne juomat on paljon miedompia. Pitkan matkan vuoksi emme sinnekaan mene.Hengessa ollaan mukana Suomessa juhannusta viettamassa valoisassa yossa....

Pisama

Käyttäjän Vierailija kuva

Terveisiä Pisamalle sinne kauas

Kirjoittanut Vierailija 16. Kesäkuu 2008 - 18:40.

Hyvää juhannusta myös, suomea muistellen.

Käyttäjän Pisama kuva

Juhannus

Kirjoittanut Pisama 17. Kesäkuu 2008 - 10:43.

Kiitos toivotuksista! Nyt on hieman ikava Suomen valoisia oita, taalla on yot pilkkopimeita.Terveisia Suomeen!

Pisama

Käyttäjän tupu kuva

Moikka Pisama

Kirjoittanut tupu 17. Kesäkuu 2008 - 10:47.

Täällä meidän korkeudella on sitten se yötön yö meneillään...
Ja kovasti odotellaan juhannusta ja juhannuskokkojakin, eilen tuli sitten täälläkin vettä, ja minä sadetakin kanssa lenkille, puhelin taskussa, no kiva lenkki, saan uuden puhelimen, kun vesi valui taskuuni... tekevälle sattuu. Mukavaa juhannusta sinulle sinne kauas. Smiling Smiling Smiling

tupu
Se on sitten kesä jo aika lähellä... kopistellaan !!!

Käyttäjän WanhaWaris kuva

Juhannus taika

Kirjoittanut WanhaWaris 17. Kesäkuu 2008 - 12:52.

Juosta ruispellon ojis ja mennä 4 tien risteykseen seisomaan alasti, se,
joka ajaa autolla piälles, on tuleva kumppanis.

Käyttäjän WanhaWaris kuva

Juhannus ennen ja nyt

Kirjoittanut WanhaWaris 17. Kesäkuu 2008 - 12:58.

Käyttäjän Tellastiina kuva

Hah-hah-haa

Kirjoittanut Tellastiina 17. Kesäkuu 2008 - 13:08.

Olipa WanhaWariksella uusi versio vanhasta taiasta!

Yksi taika on juosta ruispellon ojissa ja yhdeksännessä tulee sulhanen vastaan. Vaikea on sekin nykymaailman aikana tehdä, kun ruisvainiot ovat salaojissa.

Juhannussaunasta tultaessa on heitettävä saunavihta (vasta) saunan katolle ja minne sen pää osoittaa, sieltä päin saapuu sulhanen.


Tellastiina.

"Kyllä elämä opettaa,
ellei muuta niin hiljaa kävelemään."

Käyttäjän QuiQui kuva

Taikoja saakin tehdä...

Kirjoittanut QuiQui 17. Kesäkuu 2008 - 13:51.

mikäli tällä kokoelmalla 'tulevia' näkee,
mutta mikäs estää yrittämästä? Eye-wink

Toivorikasta juhannusta jokaiselle silti!

riipusteli QuiQui

Käyttäjän Vierailija kuva

kokkoja muuallakin

Kirjoittanut Vierailija 17. Kesäkuu 2008 - 16:12.

Olen pari kertaa ollut Juhannuksen aikaan Kreikassa ja nähnyt kokkojen polttoa sielläkin.Onneksi ne eivät siellä kooltaan vetäneet vertoja meidän kokoille , sillä lopuksi kaikki miehet ikään katsomatta hypivät palavan nuotion yli.Eräskin "seniori" oli sytyttää pussihousunsa palamaan em.tempussa

Käyttäjän Vierailija kuva

Juhannuksena kaupungissa

Kirjoittanut Vierailija 19. Kesäkuu 2008 - 9:00.

Voi mikä nautinto olla juhannuksena kaupungissa, kun kaikki muut ovat menneet muualle. Puistot, kadut ja joen ranta on tyhja. Minunko tämä kaikki. Ei ihan, joku varva muukin on älynnyt jäädä nauttimaan tästä ainutlaatuisesta rauhasta. Kun kavelemme toisiamme vastaa, hymyilemme tyytyväisinä auvoista hymyä. Tämä kannatti kokea. haenpa tuosta lähimetsästä pari tuoksuvaa koivunoksaa olohuoneeseen.

Käyttäjän Vierailija kuva

Nautinto

Kirjoittanut Vierailija 19. Kesäkuu 2008 - 10:44.

Niinmpä niin, voitko kuvitella, että toiset saa nauttia siitä luonnonrauhasta jatkuvasti.
Hyvää juhannusta Sinulle siellä kaupungissa. Kyllä maalla on mukavaa.

Käyttäjän Tellastiina kuva

Juhannus

Kirjoittanut Tellastiina 20. Kesäkuu 2008 - 16:03.

Löysin niin hyvän jutun, että laitan vielä linkin tännekin, vaikka sen jo erääseen blogiinkin laitoin.
Siinä on paljon tarinaa juhannuksesta ja todella hienoja kuvia.

http://www.tunturisusi.com/juhannus/index.htm


Tellastiina.

"Kyllä elämä opettaa,
ellei muuta niin hiljaa kävelemään."

Käyttäjän Vierailija kuva

näytti olevan

Kirjoittanut Vierailija 20. Kesäkuu 2008 - 16:08.

Kolibrin Juhannus blogin aloituksessa juuri tuo sama linkki.

Käyttäjän Tellastiina kuva

Anteeksi

Kirjoittanut Tellastiina 20. Kesäkuu 2008 - 17:23.

en huomannut sitä siinä aloituksessa!


Tellastiina.

"Kyllä elämä opettaa,
ellei muuta niin hiljaa kävelemään."

Käyttäjän matti kuva

Kokkoa katsomaan

Kirjoittanut matti 20. Kesäkuu 2008 - 18:58.

Jos vain keli sallii, niin olisi tarkoitus käydä katsomassa juhannuskokkoa. Mutta jos sataa, niin täytyy sitten vaan tyytyä katsomaan kokkoja telkkarista ja netistä Smiling

Muistan lapsena sen kun kokossa paistettiin myös makkaraa, mutta taitaa tuo liekillä paistaminen olla vähäisempää näin kaasugrillien aikakaudella.

Seniorinetti.fi ylläpito / Matti 

Käyttäjän Vierailija kuva

Kokko?

Kirjoittanut Vierailija 21. Kesäkuu 2008 - 9:23.

Minäpäs kävin eilen iltamassa tervahaudan sytytystä kattelemassa.Hyvin tuo syttyikin ja nyt sitä poltellaan viikon verran kuulemma,että tervaa sitten alkaapi tipuskella.Laittaisin kuvan jos älyäisin miten se siirrettäisiin tähän!Kokko sitten jäikin kattomatta,alkoi vettä tulla sen verran,ettei viititty jäädä sateeseen.

Käyttäjän tupu kuva

Tässä yksi kuva tervahaudan

Kirjoittanut tupu 21. Kesäkuu 2008 - 10:01.

Tässä yksi kuva tervahaudan poltosta...
En ole koskaan käynyt katsomassa, mutta paljon on kuvia,
kun pistää googlen töihin...
Kivaa juhannuspäivää !!!

tupu
Se on sitten kesä jo aika lähellä... kopistellaan !!!

Käyttäjän tupu kuva

pikaohje

Kirjoittanut tupu 21. Kesäkuu 2008 - 10:23.

Vierailija kirjoitti:
Laittaisin kuvan jos älyäisin miten se siirrettäisiin tähän!

Pikaisen ohjeen tähän sinulle laitan...
[img]kuvan osoite[/img]

tuon kuvan haet esille ja klikkaat hiiren oikealla, tulee näyttöön pikku ikkuna, josta vasemmalla klikkaat ominaisuudet, taas tulee ikkuna ja siinä on osoite, maalaat sen ja kopioit=ctrl c... otat sen tänne kirjoittamasi tekstijutun esille ja siirrät noiden tagien (= nuo ylläolevat img hakaset...) väliin ctrl v.... ja lopuksi esikatselet ja TALLENNAT...

tupu
Se on sitten kesä jo aika lähellä... kopistellaan !!!

Käyttäjän Vierailija kuva

Hääkeikka

Kirjoittanut Vierailija 21. Kesäkuu 2008 - 10:25.

Meni se aattoilta mukavasti kesäteatterissakin. Säänhaltija oli kuin olikin suosiollinen sade-ennustuksista huolimatta. Musikaali oli nuorekkaan vauhdikas. Rokattiin kovasti niin, että musa otti vanhan korviin. Kivasti lauloivat "Taikapeilin" tytöt Nina Tapio ja Hanna-Riikka Fredintytär Siitonen. Sami Hintsasen tunnemme tv:n ohjelmasta Tartu mikkiin, Ville Pusakin tuttu kasvo. Romantiikkaa ja draamaa, ennenkuin lopulta "he saivat toisensa".

Kolibri

Käyttäjän Vierailija kuva

Tupulle kiitos

Kirjoittanut Vierailija 21. Kesäkuu 2008 - 11:18.

Olen huomannut että riennät aina auttamaan meitä osaamattomia, terveisiä chatin puolelta,
Enni.
Ps.En ensin saanut viestiä lähtemään, sitten hoksasin tuon ynnälaskun. Täytyy pikkuhiljaa salaa opetella noita kuvia laittaa, jos vaikka onnistuisi.

Käyttäjän Vierailija kuva

Juhannustaika (myöhässä oleva)

Kirjoittanut Vierailija 21. Kesäkuu 2008 - 12:45.

Tää olis pitäny tehhä jo viime yön jote myöhäs on, mutt pankaa taltee ens juhannust varte.
Taika: Käy kerräämäs hyvänlaine nivaska kukkasii seitsämää sorttii ja laita ne illal puolet tyynyis al ja puolet jakojes vällii. Aamull sitt kurkistat nivvusiis, jos siell on ihottummoo ni asia on sill selevä...allekine uot.
Kolibri

Käyttäjän tupu kuva

Kiitos Enni

Kirjoittanut tupu 21. Kesäkuu 2008 - 16:05.

Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut että riennät aina auttamaan meitä osaamattomia, terveisiä chatin puolelta,
Enni.
Ps.En ensin saanut viestiä lähtemään, sitten hoksasin tuon ynnälaskun. Täytyy pikkuhiljaa salaa opetella noita kuvia laittaa, jos vaikka onnistuisi.

Kiitos Enni, siellä chatissahan ollaankin tavattu...
Eikös sanota yhdessä tietokilpailussakin, että kaikki tieto,
mistä on hyötyä, pitää jakaa...
Kivaa juhannuspäivän loppua !!!

tupu
Se on sitten kesä jo aika lähellä... kopistellaan !!!