Jouluruusun aika
Kirjoittanut RäPö 27. Marraskuu 2008 - 23:45.
Avainsanat: Sekalaista
Jouluruusu on vanha joulukukka. Sen voi keväällä istuttaa ulos ja ainakin tämä yksilö (viime joululta) oli aloittamassa kukintaa kun sen näin lokakuun loppupuolella kasvupaikallaan ulkona.Kasvi oli kasvanut hyvin reheväksi ja näytti erittäin hyvinvoivalta yksilöltä.
Linkitä tämä kuva keskustelufoorumille tai blogiin: Kklikkaa alla olevaa kenttää hiirellä ja siinä oleva teksti kopioidaan automaattisesti leikepöydälle. Liitä tämän jälkeen teksti kirjoitukseen.




Kaunis
Olen valkoisten kukkien suuri ihailija,
joten tänä jouluna aion hankkiakin itselleni
samanlaisen jouluni piristykseksi.
Se on herttaisen tyylikäs.
mari aitanpolulta
Kaikki on mahdollista, paitsi pyöröovesta hiihtäminen.
Vieras jouluruusu
Kukka on minulle täysin outo,
mutta huomioni kiinnittyi pöytäliinaasi.
Onko oma kirjomasi ja pitsi oma virkkaamasi?
Pieni, yksinkertainen kauniisti kirjailtu ruusu,
kaunis liina!
Tellastiina.
"Kyllä elämä opettaa,
ellei muuta niin hiljaa kävelemään."
Suloinen jouluruusu
Olen saanut jouluruusun menestymään ulkona suojaavien pensaitten alla vettä läpäisevässä kukkapenkissä, jossa se avaa kukkansa varhain keväällä. Pitääkin kokeilla tämänvuotista Sinun tavallasi. Tuollainen valkea on liikuttavan kaunis, on myös punaisen sävyisiä ja hieman vihertäviä. Ostin juuri hyvin pienikukkaisen valkoisen jouluruusun.
Liinan ruusu
Luulen, että tämä liina on käsityötä ja pitsi myös. Tämä kuva on ystäväni kotoa ja niin myös tuon jouluruusu on ystäväni kukka. Hän on saanut jouluruusut menestymään monet vuodet, itselläni ei ole niin hyviä kokemuksia, vaikka taas keväällä yritän kukan istuttaa ulos kukkapankkiin.
Illan virkku aamun torkku,
